Uutiset

Olen yrityskauppoja tehnyt jo jonkun aikaa. Harvoin tulee vastaan tilanteita, jossa olen myynyt samalla

Tämä kysymys tulee keskusteluissamme useasti vastaan. Toisena osapuolena on yleensä pienyrittäjä, yksinyrittäjä tai muutoin

Yrityskauppakonsultoinnissa on lopulta kyse yksinkertaisista asioista, tulee löytää sekä yhdistää yrityksestään luopuva yrittäjä ja

Otsikon kysymys tuntuu olevan juuri nyt yksi yleisimmistä kysymyksistä yritysmyynnin konsultille. Kysymys on relevantti,

Yrityskaupoilla on muutama klassinen sudenkuoppa, mitkä on mahdollista kiertää, mikäli ne tiedostaa hyvissä ajoin

Blogi yrityskaupasta / OR-Clean Oy, Mika Alanen Sain puhelun viime vuoden keväänä (vappuviikolla). Ystäväni

Tarmo Herlevi, Herlevi Holding Oy:n yrittäjä ja yrityskauppakonsultti sai Harri Savolaiselta 9.2.2022 puhelun. Herrat

Herlevi Holdingin (HH) vuosi 2021 täyttyi hyvistä yrityskaupoista. Näiden kauppojen ansiosta Suomeen tuli mukavasti

Moni yrittäjä on törmännyt syksyn aikana aivan uuteen ongelmaan: hyviä työntekijöitä ei ole. Ei

Herlevi Holding on toivottanut riveihinsä tervetulleeksi uuden yrityskaupan asiantuntijan. Antti Kauppinen on tottunut auttamaan